Kun yksin teet kahden hommat..
Kyllä sitä kiroo arjen pyörteissä, että voishan tämä ehkä helpompaakin olla. Vaikka rakastan arkea just tämmöisenä, kuin se on. Sitä pysähtyy välillä miettimään, kuinka lapset muistavat tämän arjen, yksi vanhempi joka tekee, puuhaa, laittaa, auttaa, lohduttaa, kuskaa, leikkii, kuuntelee, opettaa, ymmärtää( no ei ihan aina ymmärrä)... loputon lista ja sitä se todellakin on. Itselle on välillä vaikeaa tämä yksin oleminen, (vahingossa joskus huomaan kadehtivan pariskuntia, jotka tekee asiat yhdessa/jaetusti. Toinen käy kaupassa, toinen kuskaa lapset, toinen imuroi ja toinen ripustaa pyykit..) mutta kuitenkin niin paatunut omiin rutiineihin, etten saisi siihen vielä miestäkin pyörimään, vaan helpommaksi koen tehdä asiat sitten itse ja saan allergisen ylireaktion juurikin noista toimivista pariskunnista🤣 Mutta se tekee haikeaksi, ettet jaa kenenkään kanssa muistoja tapahtumista, arkisista jutuista, lasten hauskoista hetkistä(niistä huonoistakin) kevätjuhlista, jouluista ja mitä kai...